maanantai 2. tammikuuta 2017

Maailman paras UV ja jälkimainingit

Minulla on täysin turha vapaapäivä. Lomapäivä otettuna päivälle, jolle ei ole mitään suunnitelmaa. Se ei tunnu hyvältä. Voisin aivan yhtä hyvin olla töissä! Olisin edes ollut treffeillä eilen (sähän olit). Tällainen tuntuu ajan hukkaamiselta (on normaalia, ettei joka päivä tee jotain)! Olla täällä ahdistavalla laitakaupungilla tekemättä mitään (pääset keskustaan milloin vain, ei siellä ole mitään tänään). Taika on kadonnut (ei ole). Haluan enemmän (sulla on enemmän). Tavallisuus ei riitä (ei tarvitsekaan, mutta joskus sitä täytyy sietää). Nukuin juuri yksitoista tuntia. Pääsin heti kirjoittamaan Ronille päivänavausviestin, jossa kerroin, kuinka tuottamaton olen ollut. Hän vastasi selailevansa matkoja kauas Aasiaan. Viimeksi, kun istuimme alas uuden vuoden aattona hänen matollensa ja aloimme keskustella, puhuimme tuntikausia matkustamisesta. Siitä millaisen matkan me yhdessä tekisimme. Pääsimme mielettömiin sfääreihin suunnitelmissamme. Roni on varmaan ensimmäinen ihminen pitkään aikaan, joka konkreettisesti ehdottaa puheenaihetta tai sen vaihdosta. Sovimme ettemme kysele mitään konkreettisia asioita toisistamme. Sovimme ettei niillä ole merkitystä. Vain sillä, että tutustuu toiseen. Toisen sisimpään ja ideologiaan ja meidän väleihimme. Kuitenkin kävimme läpi myös hauskan erotarinani. Roni oli sitä mieltä, että eksäni antoi minulle parhaan syntymäpäivälahjan, koska istuin nyt siellä hänen kanssaan. Olen samaa mieltä.

Olin siis maailman onnellisimpana leijaillut risteilyalukselta hoitamaan pieniä viimehetken hankintoja mukaani Ronille. Hän taas viesti tulevansa vastaan. Sydämien kera. Selvästi innoissaan siitä, että olin menossa hänen luokseen. Minä olin aivan yhtä innoissani. Laukussani shampanja ja herkullinen viini, sekä pientä suolaista purtavaa, kuten Roni oli pyytänyt tuomaan. Tapaamaton tinderi oli myös tiedustellut suunnitelmiani ja tarjonnut seuraansa. Hän on vaikuttanut hyvin sofistikoituneelta ja kiinnostavalta, mutta valitettavasti nyt ajankohta kohtaamisellemme tai kommunikaatiollemme ei ole otollinen. Kulkiessani jo tuttua tietä Roni oli minua vastassa sopimamme mukaisesti. Halasimme, vilkuilimme toisiamme hymyillen. Aloitimme heti luontevat keskustelut. Riisuimme ulkovaatteet, kaivoin tuomiseni laukustani, joita Roni laatutuntijana kehui vuolaasti. Laitoimme juhlaan soveltuvan soittolistan päälle Spotifysta ja istuimme matolle. Roni kaivoi kaapista yhden ainoan lasin, josta joisimme yhdessä viiniä. Siksi, ettemme erottaisi niin helposti kumpi juo enemmän. Ja koska se on söpöä. Hyppäsimme saman tien intensiivisten ja lennokkaiden keskustelujen lomaan. Ronilla on selvästi näkemyksiä ja ajatuksia, joita helposti haastan. Hän pitää siitä, että kyseenalaistan ja keksin lisäyksiä hänen juttuihinsa. Hän toisaalta ajattelee ja tietää hyvin paljon, mutta toisaalta on vähän lapsellinen. Pidän siitä. Nauramme jutuillemme ja välillä tuijotamme toisiamme hiljaa. Istumme lähekkäin, jotta voimme koskettaa toistemme reisiä ja villasukkia. Mietimme, miten tekisimme keskiyöstä erityisen. Onhan sentään vuodenvaihde. Harkitsemme siirtymistä Ronin ystävän luokse, jonne saimme kutsun, mutta vetäydymme viime hetkellä siitä suunnitelmasta laiskuuden vuoksi. Ronilla on kokoelma taide-esineitä. Yhtäkkiä hänen kasvonsa valaistuvat ja hän ehdottaa, että otamme erään jo vanhentuneen, mutta teoriassa arvokkaan puuesineen ja menemme läheisen mäen päälle sytyttämään yhdessä kokon. Otamme mukaan ainoan kauniin lasin ja shampanjan, ja jos lasi selviää retkestä ehjänä, niin voisimme käyttää sitä häämaljana jos menemme joskus naimisiin, Roni sanoo. Tällaiset jutut saavat minut räjähtämään ilosta! Niin boheemia ja spontaania ja romanttista. Mutainen eräretki metsän läpi pimeälle mäelle ei lähtökohtaisesti ole ensisijainen valintani viettää juhlaa, mutta suostun silmiä räpäyttämättä. Sovimme, että pakkaamme tavarat tasan kello 23.10, jotta ehdimme sytyttää kokon ajoissa. Jo 23.02 Roni alkaa juoksennella ympäriinsä sytykkeitä kooten ja reppuansa pakaten. Katson häntä hymyillen ja totean, että minulla on vielä monta minuuttia aikaa. Nauramme toistemme erilaisuudelle.

Matkaamme pilkkopimeässä toisiimme tarrautuen märässä maastossa polkuja metsästä etsien. We are on a mission! Nauramme ja koko juttu tuntuu maailman parhaalta idealta. Meillä on mukana kasa kuivia lehtiroskia, taidekappale, shamppanja ja lasi sille. Löydämme sopivalle sijainnille ja alamme kasata kokkoa. Otan valokuvia. Siinä vaiheessa en ole varma saammeko märässä maastossa kokon aikaiseksi, mutta kummankin yllätykseksi pian kaunis tuli lämmittää meitä. Istumme huput päässä hesareiden päällä tulen polttavassa lämmössä ilotulitteiden räiskyessä joka puolella ympärillämme. Puhelin alkaa piipata uuden vuoden toivotuksista. Tytöt, Javier, Ricky, Daniel. Vastailen kaikille. Ronin kanssa pidämme toisistamme kiinni ja suutelemme kellon lyödessä tasan. Raketit räjähtävät täyteen mittaansa joka paikassa. Näemme niistä välähdyksiä omaan piilopaikkaamme. Korvia huumaavaa pommitusta. Sydämen huumaava tunnelma. Kokko on täydessä tulessa ja veistos hajoaa tuhkaksi silmiemme edessä. Otamme videokuvaa tilanteesta ja toisistamme. Ikuistamme täydellisen uudenvuoden suudelmahetkemme. Täydellistä. Shampanja on erinomaista. Kaikki on.

Varmistettuamme tulen sammumisen siirryimme takaisin hänen talolleen. Olimme nyt nauttineet sekä viinipullollisen, että shampanjan sekä muutaman oluenkin matkan varrella, joten taisimme päätyä nukkumaan melko pian tämän jälkeen. Alastomina. Ehkä jotain pientä muhinointia samalla harrastellen. Aamulla herään hänen kainalostaan onnellisena. Likaisista ja tunkkaisista lakanoista huolimatta. Varmistin vaivihkaa, etten ollut vastaillut tylysti kenenkään uuden vuoden toivotukseen. En, kaikki hyvin. Javier kyselee miten iltani sujui. Vaihtelen pari viestiä hänen kanssaan. Jälleen, kun Roni herää puolen päivän aikaan, hän haluaa nousta lähes heti. Ei ylimääräistä halailua tai läheisyyttä sängyssä. Noustessamme sänkyyn kaatuu mehulasillinen. Jes! Roni joutuu ottamaan lakanat pesuun.  Hän tekee meille kahvia, pukeudumme ja istuudumme muualle kuin lattialle toisemme lähelle. Hän on rauhaton. Kävelee edes takaisin ja miettii päivän ohjelmaa. Muuttelee mieltään vähän väliä. Vastaa tekstiviestiin. Vastaa sähköpostiin. Olen itse rauhallinen ja sanon, että voimme tehdä jotain yhdessä, tai hän voi keksiä itselleen suunnitelmia. Hän vaikuttaa epävarmalta ja aidosti hämmentyneeltä siitä, miten pitäisi toimia. Olen ärsyyntynyt, että hän antaa näin helpolla välisemme taian kadota aina aamun valjettua. En tiedä mistä on kyse. Onko hän selvinpäin ujo? Eikö hän enää pidä minusta? Ahdistuuko hän helposti tällaisissa tilanteissa? Kun Roni viidennen kerran nousee paikaltaan ja toteaa menevänsä suihkuun, päätän olla rohkea. Nousen, menen hänen luokseen. Hymyilen ja katson silmiin ja sanon, että eikö olisi kivempi mennä suihkuun vaikka yhdessä, kun on ensin joku hyvä syy mennä suihkuun. Hänen katseensa kirkastuu ja hän näyttää epäuskoiselta. Koko tilanne muuttuu sekunnissa ja tarraudumme toisiimme. Taika palaa huoneeseen. Suutelemme. Hän toteaa, että tämä idea on kaikista paras. Vähän ujona. Heittelemme toisiltamme vaatteet pois samalla kun suutelemme toisiamme taukoamatta. Kemia on ihan mieletön. Hän on jollain erityisellä tavalla hyvin haluttava. Ei siten kuten Javier itsevarmana ja ohjailevana. Tai siten kuten Manuel nallekarhumaisen turvallisena. Vaan sellaisella alkukantaisella ja villillä tavalla. Kun kaikki pysyy uutena pitkään. Nautin siitä, että lakanattomassa sängyssä pyöriessämme, hän toteaa, että meidän tulee ottaa rauhallisemmin, jotta voimme nauttia tilanteesta pidempään. Jokaisen tapailemani henkilön kanssa intiimit hetket ovat jollain lailla omanlaisiaan. Fyysinen yhteys voi olla todella erilainen eri ihmisten kanssa. Useimmiten se on aina vähintäänkin loistavaa. Mutta Ronin kanssa se on ihan parhaalla tasolla. Olemme molemmat niin pitkällä kiihottuneisuudessa jo pelkistä suudelmista, että itse toiminta on suoraan taivaallista. Kun tilanne on ohi, olen hänen päällänsä. Hän haluaa irrottautua ystävällisesti nostaen minut viereensä. Olen lojunut hänen kainalossaan noin kolmekymmentä sekuntia, kun hän ehdottaa suihkua. Okei, hän vain ei ole sellaista tyyppiä, joka makoilisi tuntikausia toista halaillen sängyssä. Ainakaan vielä. Menemme yhdessä suihkuun. Saan puhtaan vastapestyn pyyhkeen. Puemme taas päällemme ja oma fiilikseni on paljon parempi. Sain mitä halusin. Ja sain varmistuksen siitä, että Roni kyllä pitää minusta. Hän vain ahdistuu helposti (se on ok, tiedän tunteen) ja on oikeasti vähän ujo. Myös Roni toteaa ideani olleen ehdottomasti paras. Lämmin tunnelma on palannut. Silti hän järjestää itselleen jonkun pienen töihin liittyvän jutun, joten lähden rauhallisella aikataululla kohti kotiani. En haluaisi. Jäisin mieluiten sinne, mutta pysyn coolina. Sanon, että on tosi hyvä idea hyödyntää tämä päivä jotenkin fiksusti. Menen hänen luokseen kun vielä on muutama minuutti aikaa, kun pitäisi mennä kulkuneuvoon, ja painaudun häntä vasten. Hän heti halaa minua ja toteaa uuden vuoden olleen ihana, vaikuttaa taas ujolta.

Vasta kotiin päästyäni ahdistukseni korostuu. Koen olevani väärässä paikassa. Heti iskee tunne, että tuhlaan aikaa, kun en ole jonkun luona tai jossain. Tämä on se väärä tunne, josta haluan päästä eroon. Haluan voida nauttia kotonaolostani ja ymmärtää, että on ihan normaalia jos ei joskus pariin päivään ole treffejä. Tästä myös alkoi edellispostauksessani mainitsemani Javierin syvällisyyksiä käsittelevä viestittely. Hän kertoi edellisistä suhteistaan. Siitä, kuinka aina aiemmin oli sitoutunut monogamisiin suhteisiin ja saanut sydämensä särjettyä. Totesin, että uskon hänen vain peittelevän tunteitaan ja suojelevan itseään hölmöillä seksivitseillä. Hän lupasi vähentää jatkossa vitsailua seurassani. Hän vaikuttaa miettineen asioita. Hän toteaa, että vielä kesällä ajatteli, että ei ole kiinnostunut suhteista, mutta on nyt muuttanut näkemyksiään. Olen aina hänen seurassaan kokenut, että hän pitää minusta. Olen varmaan aina havainnut, että hän peittelee tunteita vitseihinsä ja tyrmää välimme jos jokin on alkanut lipsua liian pitkälle. Ehkä hän tajuaa sen viimein itsekin. Yöpyessäni Ronin luona näin taas Javierista unta. Ei mitään merkityksellistä, mutta kuitenkin näin. Hän oli minuun jostain syystä närkästynyt, mutta itse olin iloisella mielellä ja koitin piristää häntä unessani. Tänään nukkuessani aivan liian pitkään näin unta Ronista. Näin unta, kuinka olisin noussut ja lähettänyt hänelle viestin pitkään nukkumisestani. Ja niin tein heti herättyäni. Ricky ehdottaa että tapaisimme tänään. Hän voisi viedä minut syömään. Tai kokata minulle. Tai viedä elokuviin. Ihan kaverina vain. Niin varmasti, niin varmasti.

Tiedän, että tänään minun pitäisi vain nauttia vapaa-ajasta ja ottaa rauhallisesti. On maanantai. Kukaan ei tee mitään. En varmaankaan jää paitsi mistään jos vain olen kotona. Mutta tunne sanoo muuta. Minulla on tunne, että olen väärässä paikassa. Minun pitäisi olla valmistautumassa johonkin. Johonkin uuteen tai ainakin vanhaan. Pitäisi päästä nukkumaan jonkun kainaloon. Tylsät nettiuutiset ahdistavat. Tylsä oma sänky. Asiat, jotka ennen innostivat minua, ahdistavat ja tuntuvat tylsiltä nykyään. Tämän on muututtava. Tai minun on muututtava. Otin käteeni tallentavan digiboxini kaukosäätimen. Se oli ennen minulle tärkeä laite. Nyt se on unohtunut kokonaan. En edes enää muistanut mistä napista ohjelmavalikko aukeaa. Ja pidän siitä. Viestin Javierille jonkun hauskan kommentin päivän tuhlaamisesta. Hän vastaa hymiöin. Eilisillan juttumme olivat niin intensiivisiä ja syvällisiä, että ehkä häntäkin nyt ahdistaa. Ehkä kaduttaa. Ehkä hänellä on treffit. On maanantai. Joten pieni melankolia perusahdistuksen lisäksi kuuluu taas asiaan. BLING. Roni jatkaa matkakuumeiluaan. En tiedä kuulunko minä suunnitelmiin (enää) millään tavalla, mutta kivaa vaihdella viestejä. Ummm. Ei ole kiire. Ei ole maailmanloppu jos ei kukaan kutsu tänään mihinkään. Tämä on normaalia. Ehkä huomenna on eri tilanne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti